Pakko taas esitellä keskeneräistä työtä kun en tiedä milloin kerkeän tehdä valmiiksi. Olen sitäpaitsi NIIN ylpeä vaaleanpunaisesta pitsineulesukastani. Tuskin maltan odottaa, että niitä olisi kaksi!

Lankana käytin Novitan Ilonaa. Neulomistahti on ollut hidasta. Olen neulonut tätä "taukotyönä" aina silloin tällöin kuvion kerrallaan. Pitää se toinen sukka laittaa puikoille valmiiksi niin tulee sekin tehtyä!

Sitten ilouutinen lasten asusteista, joita neuloin aiemmin. Ne pääsivät onnellisesti perille ja olivat sopivia. Sydäntä lämmittää, että ne olivat jopa mieleisiä! Olen hykerrellyt tyytyväisyyttäni koko viikonlopun!  

Itsevarmuus neulomiseen kasvaa joka kerta kun onnistuu neulomaan jollekin toiselle jotain kivaa.